Milloin pohjatutkimus tarvitaan?
Pohjatutkimuksella selvitetään rakennuspaikan tai alueen maaperän ominaisuuksia ennen perustamistavan, pohjarakenteiden tai infraratkaisujen tarkempaa suunnittelua.
Maaperän tunteminen on tärkeää, jotta rakennuksille, alueille ja väylille voidaan suunnitella kohteeseen sopivat ja kestävät pohjarakenteet. Tutkimusten avulla suunnittelu perustuu mitattuun tietoon oletusten sijaan.
Rakennukset
Perustamistavan ja pohjarakenteiden suunnitteluun.
Infra ja väylät
Tie-, katu-, alue- ja muiden infraratkaisujen lähtötiedoiksi.
Alueiden suunnittelu
Maaperäolosuhteiden selvittämiseen ennen alueen jatkosuunnittelua.
Mitä pohjatutkimus sisältää?
Tutkimuksen sisältö määritellään kohteen, maaperän ja suunnittelutarpeen mukaan. Tarkoituksena ei ole tehdä kaikissa kohteissa samoja tutkimuksia, vaan hankkia juuri kyseisen hankkeen suunnittelussa tarvittavat tiedot.
Tutkimukseen voi kuulua esimerkiksi
- kaapeli- ja johtoselvitykset
- pintavaaitus
- tutkimuspisteiden merkintä ja kartoitus
- kairaukset
- maanäytteenotto
- laboratoriotutkimukset
- tarvittaessa painumalaskelmat
- tulosten raportointi.
Tutkimusmenetelmän valinta kohteen mukaan
Sopiva tutkimusmenetelmä riippuu maaperästä, rakennuspaikasta ja siitä, mitä hankkeessa ollaan suunnittelemassa. Esimerkiksi rantaluiskan tutkimisessa voidaan tarvita erilainen kairausmenetelmä kuin kantavalla mäntykankaalla.
Olennaista on saada suunnittelun kannalta oikea tieto, ei mahdollisimman suuri määrä tutkimuksia.
Mitä tilaaja saa pohjatutkimuksesta?
Tutkimusten tulokset kootaan sovitun laajuuden mukaisesti suunnittelun lähtöaineistoksi. Raporttiin voidaan sisällyttää tutkimuksen kuvaus, tutkimuskartta, kairausdiagrammit ja muut tutkimustulokset, mahdolliset painumalaskelmat sekä perustamistapaa koskeva lausunto.
Tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi geosuunnittelussa, rakennussuunnittelussa ja infran jatkosuunnittelussa.
Mitä lähtötietoja pohjatutkimukseen tarvitaan?
Tarjous ja tutkimusten laajuus voidaan arvioida sitä tarkemmin, mitä paremmin kohteen perustiedot ovat käytettävissä.
Lähetä mahdollisuuksien mukaan
- kohteen osoite tai sijainti
- lyhyt kuvaus hankkeesta
- asemapiirros, mielellään DWG-muodossa jos saatavilla
- alustavat suunnitelmat
- tavoiteaikataulu
- tiedossa olevat kaapelit, johdot ja muut työskentelyyn vaikuttavat rajoitteet.
Mitä pohjatutkimus maksaa?
Pohjatutkimuksen hinta riippuu muun muassa kohteen sijainnista, tutkimuspisteiden ja tutkimusten määrästä, tarvittavasta kalustosta, tutkimusmenetelmistä sekä raportoinnin laajuudesta. Tarkka hinta määritellään kohteen ja tarvittavan tutkimuskokonaisuuden perusteella.
Omakotitalon rakennuspaikan pohjatutkimus raportteineen Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella noin 1300-2500 € + alv välillä. Tarkka hinta määritellään kohteen ja tarvittavan tutkimuskokonaisuuden perusteella.
Aikataulu sovitaan kohteen mukaan. Siihen vaikuttavat muun muassa tutkimusten laajuus, sijainti, vuodenaika, työtilanne sekä lähtötietojen saatavuus.
Pohjatutkimukset Aluetaidolta
Oma kalusto
Aluetaidolla on käytössä oma, jatkuvasti päivittyvä pohjatutkimus- ja mittauskalusto.
Menetelmä kohteen mukaan
Tutkimusmenetelmä valitaan maaperän ja hankkeen todellisen tarpeen mukaan.
Tutkimus ja suunnittelu samassa kokonaisuudessa
Pohjatutkimukset voidaan yhdistää mittauksiin ja geosuunnitteluun saman hankkeen sisällä.
Osaaminen ja pätevyydet
Pohjatutkimukset tehdään ja tulokset tulkitaan saman organisaation geoteknisellä osaamisella. Aluetaito on RALA-pätevä yritys, jolla on RALA-laatusertifikaatti.
Pohjatutkimuksesta geosuunnitteluun
Pohjatutkimuksilla tuotettu tieto toimii geosuunnittelun lähtöaineistona. Kun tutkimukset, mittaukset ja geosuunnittelu voidaan yhdistää samaan hankkeeseen, tutkimustieto voidaan hyödyntää suoraan suunnittelun seuraavissa vaiheissa.
Aluetaidolla on kokemusta pohjatutkimuksista erilaisissa rakennus-, alue- ja infrahankkeissa.
Pohjatutkimukset koko Suomessa
Aluetaito palvelee kuntia, julkisia toimijoita, yrityksiä ja rakennuttajia pohjatutkimuksissa koko Suomessa. Palvelua voidaan toteuttaa suomeksi ja tarvittaessa englanniksi.
Usein kysyttyä pohjatutkimuksista
Pohjatutkimus tarvitaan yleensä ennen perustamistavan, pohjarakenteiden tai infraratkaisujen tarkempaa suunnittelua.
Sisältö määritellään kohteen mukaan. Tutkimukseen voi sisältyä esimerkiksi kairauksia, mittauksia, näytteenottoa, laboratoriotutkimuksia ja tulosten raportointi.
Hinta riippuu sijainnista, tutkimusten määrästä ja menetelmistä, kalustotarpeesta, aikataulusta sekä raportoinnin laajuudesta.
Aikataulu määritellään kohteen ja tutkimusten laajuuden perusteella. Myös vuodenaika, työtilanne ja lähtötietojen saatavuus vaikuttavat aikatauluun.
Kohteen sijainti, hankkeen kuvaus, tavoiteaikataulu sekä mahdolliset asemapiirrokset, kartat ja muut suunnitelmat helpottavat työn arviointia.